Antikvariaatti kuopio amatsoonit

Hyötyä ja huvia tietokoneesta - tuhat tapaa tehdä enemmän tietokoneella. Marjat, hedelmät ja jälkiruoat. Watson Kun suljen silmäni. Lau 10 - 14 tarkista onko liike avoinna. Ennakkomaksu, PayPal tai nouto liikkeestä: Ilmoitamme sähköpostitse saatavuuden,hinnan,toimituskulut ja tilinumeron.

Kirjastoille ja yhteisöille lasku pakettiin. Pidämme kirjoja varattuina kymmenen 10 vuorokautta tilausvahvistuksesta,jonka jälkeen ne palautuvat myyntiin.

Ostoskori Ei tuotteita ostoskorissa Pikahaku. Uutiskirje Tilaan uutiskirjeen » Perun uutiskirjeen ». Hae tämän kauppiaan valikoimista: Kuninkaankatu 23   Kuopio Kartta   Puhelin: Eläintieteilijän tutkimus eläimestä nimeltä ihminen Kroonisen kivun ensitieto-opas Luin kirjastosta lainaamani the Last Avengers story-albumin. Peter Davidin tarina oli aika onneton.

Ihan liikaa yritettiin hakea Millerin DK: Mukaan saatiin vielä imutettua Terminator 2 elokuvasta tuttu nestemäinen robotti. Ja jotta tarinankierrätys maksimoituisi, loppuratkaisu oli yksi perinteisimmistä: Se kaikkien ihannoima ja kuolleeksi luultu sankari elää sittenkin! Albumin paras sitaatti ja samalla parhaiten albumin kliseisyyttä edustava on Ultron I placed "the Last Avengers story" in the time capsule myself, two years ago, so you'd find it in the future! Alex Rossin jalanjälkiä maalaustaiteen ja sarjakuvan yhdistämisessä.

Suurin osa kuvista on taustattomia ja epämääräisen sumun valloissa. Sama sumu tunkeutuu liki jokaiseen kuvaan, niin että selkeitä kuvia ei ole koko albumissa oikeastaan yhtäkään.

Ja ihan liian usein kuvakerronta on olematonta ja joutuu miettimään, että mitä tässä nyt tapahtuikaan. En suosittele tätä kenellekään. The Last Avengers storyn jälkeen aloitin Wonder Woman: Olen sitä kirjastossa usein katsellut, mutta en ole lainannut, koska Deodato juniorin kuvitus on aika luotaan työntävää. Nyt kuitenkin rohkaistuin ja päätin lukea sen. Raportoin siitä sitten myöhemmin.

Mutta on uskomatonta, että tämä on Ihmenaisen ensimmäinen kokoelma! Skootterilla päristelevät nuoret ovat aika piristäviä kaikkine pireineenkin päähenkilöinä. Brubakerilta, suosikkikäsikirjoittajaltani, aika erikoinen aluevaltaus tämä stoori kun yleensä olen tottunut näkemään melkein puhdasta dekkarikamaa kaverilta. Pleecen kuvitus oli ihan mukavaa, etenkin naisten kuvaus, mutta jotenkin särmättömämpää kuin Hellblazer: Bad Blood "Constantine as Old Fart"-stoorissa jokunen vuosi sitten.

Kansipiirtäjä on pahuksen mainio. Eka osa viidestä vasta luettu mutta näyttää lupaavalta. Palailen asiaan kun kokonaisuus pulkassa. Luin eilen Smithin ja Vessin Rosen. Harmi, että kirjastosta ei löytynyt Luupäiden osaa 7. Olisin lainannut ne kaikki ja lukenut taas kerran putkeen. Mutta Luupäät on siis harvinaisen onnistunut fantasiasarjakuva.

Ja yleensäkin fantasiatarinana erittäin hyvä en yleensä sellaisista tykkää. Ah, kuinka pökiö olenkaan: Ostin Fennicasta 5 lehden pakkauksena tämän Deadendersin ja kas mitä huomaankaan! Lehden stoori oikeastaan loppuu viidenteen lehteen ja oikeastaan ei.

Eli montakos nroa tätä oikein aikoinaan tuli? Itse tuli luettua Mail Order Pride, joka kertoo kanadalaisesta lelupuodin pitäjästä, joka tilaa korealaisen vaimon itselleen.

Vaimo ei aivan täytä miekkosen seksifantasioita, joten suhde ajautuu kriisiin. Kokonaisuutena teos oli todella hyvin ja kauniisti piirretty sekä tarina rytmitetty hyvin. Loppujen lopuksi aika surullinen draama. Eilen iltalukemisena aloittelin mukavan simppelisti kerrottua ja piirrettyä kirjaa Paul Has A Summer Job.

Pääsin ehkä puoleen väliin ja ainakin siihen asti vaikutti hyvältä. Tarina kertoo koulunsa lopettaneesta tyypistä, joka ajautuu pitämään huonoista oloista tulevien lasten kesäleiriä toiselle puolelle maata. Teos on osoitus siitä, että hyvä tarina ei tarvitse täydellistä viimeiseen asti hiottua piirrosjälkeä – siisti ja elävä ulkoasu riittää. Onhan minullakin tuo Deadenders kun ostan kaikki Vertigo-koosteet.

Sitten tänä vuonna innostuin Brubakerista Catwomanin ja Gotham Centralin myötä ja kun hain netistä tietoja niin huomasin että tuokin hyllyntäyte oli Edin työtä.

Ai joo, Petteriä kopioiden vaihdoin nimimerkkiä. Minulla on syyni, Petteristä en tiedä. Ai Deadendersiä on kokoomanakin? En kyllä ymmärrä miksi aikoinaan jäi nuo hankkimati. Olen sen Stupid Rat talesin kirjastosta lukenut ja olisi kyllä mielenkiintoista saada noita myös Rosea suomeksi. Täytynee sitä tiiliskivi-Bone-kokoomaakin harkita Kevyt yllätys oli, kun totesin, että Kivisyli sisältää miedosti sensuroituna Ruuhkalukemiston.

Siis en tiennyt näistä yhtään mitään, sattuivat käsiinkin vielä eri kaupoissa. Kun asiaa tutkin, löysin tällaisen nissenin kommentin Kvaakista: Kivisyli poistaa jotain Ruuhkalukemistosta, ja lisää loppuun aika surullisen jatkon. Kaiken kaikkiaan piirrosjälki toimii, tarinakin on ihan hyvä.

Itse asiassa pelkkä Ruuhkalukemisto jätti jopa ihan kivan fiiliksen. Mutta kumpi tahansa versio on kyllä kaikesta huolimatta ihan ykkösrivin suomalaista sarjakuvaa. Surfin Joe - Luin First Comicsin julkaisemia Classic Illustrated-albumeja 10 kpl. Niissä esiintyi monta Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liigan hahmoa, jota luonnollisesti hieman ihmettelin. Rick Geary on erittäin hieno piirtäjä. Joe Caseyn ja Steve Parkhousen kieron huumorin kyllästämä synkeä katsaus amerikkalaisen perheen pinnan alle.

Kakkosnumero veti paremmin jutun sisään kuin ensimmäinen ja odotan mielenkiinnolla mihin kaikki johtaa. Casey on kirjoittaja jolta on vielä lupa odottaa Jotain Joskus. Juttu jatkuu hyvin samoissa merkeissä kuin aiemminkin, nyt nähtiin tämän maailman versio Möykystä. Planetary on kyllä erittäin viihdyttäväää kamaa, jonka luulen toimivan huomattavasti paremmin kun sen joskus lukee putkeen eikä tarvitse odotella kuukausitolkulla uusia numeroita. Sense of wonder jyrää ja lujaa.

Tässä viikon sisään tullut luettua Bendisin Goldfish, Wagnerin Mage: The Hero Defined Vol. Keskimmäinen ihan ok, toiset parempia. Peter Ditch - Pidän molempien taiteilijoiden aiemmista teoksista, joten odotin tältäkin jotain, mutta petyin Kertokaa muutkin mielipiteitänne jos olette albumin lukeneet. Ranskan oppikirjani innoittamana lainasin kirjastosta kasan Corto Malteseja. Otin varmuuden vuoksi sekä vanhoja että uusia painoksia, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä vaikka uudet ovat väritettyjä ja sisältävät runsaasti extramateriaalia, pääsee Prattin piirrostyyli oikeuksiinsa pienemmissä, mustavalkoisissa ruuduissa.

Albumit eroavat myös sisällön tason kannalta. Suolaisen meren balladissa on paikoin melko heikkoa kerrontaa ja juonelliset ratkaisut ovat vähän hätiköityjä.

Sitten taas vaikkapa Corto Maltese etelämerellä ja C. Siperiassa ovat todella hienoja ja yhtenäisiä teoksia. Erityisesti pidän historiallisten faktojen, tapahtumien ja henkilöiden ujuttamisesta tarinoihin. En ollut aiemmin liiemmin kiinnostunut ensimmäisen maailmansodan ajoista, mutta Pratt onnistuu ottamaan tarinoiden ajankohdasta ja erikoisista ympäristöistä kaiken irti. Corto Sveitsissä tai Corton nuoruus. En ole tosin vielä lukenut Samarkandia tai Mun mannerta. Viime viikolla ostin Suomalaisesta Batman the collected adventures volume kakkosen.

Se oli erinomaisen hyvä. Olen tykännyt näistä Lepisanimaatio-tarinoista ihan alusta asti. Siis sekä itse animaatiosta että sarjakuvasta. Tässä kokoomassa muutama tarina on melko ennalta arvattava, mutta ei haittaa pätkääkään. Tunnelma ja meininki on kuitenkin niin hyvää, että jaksaisi lukea vaikka kuinka paljon. Pelkistettyä, mutta silti taidokasta. Viime viikolla sain myös vihdoin paketin Fennicasta, kun vaimo kävi hakemassa.

Doom Patrolin kaksi ekaa jaksoa jatkoivat kymmenennen piirin jälkimainingeissa ja Byrne onnistui siinäkin aika hyvin. Ei tuntunut aiheen venyttämiseltä. DP tuntuukin näiden kolmen numeron perusteella olevan oikein hyvä. Toivotan siis sille pitkää ikää, enkä vain siksi, että tekijänä on Byrne. DC Presents oli näitä Julie Schwarztin muistolle tuotettuja sarjoja. Essential Iron Fistin olen vasta aloittanut, mutta tuntuu ihan perusmeiningiltä.

Gil Kanen kuvitus kansissa ja ensimmäisessä tarinassa oli ilahduttava yllätys. Byrnen varhaista jälkeä on ollut mukava tutkailla. Minä en erityisemmin pitänyt Iron Fististä. Mutta tuohon järkäleeseen sai sopivasti kaikki Fistit. Kai ne vähän kyttäävät meneekö kung fu -meininki läpi nykylukijakunnalle.

Itse olen katsonut viime aikoina paljon honkkari-leffoja. Ei suurta taidetta mutta viihdyttävää hölmöilyä. Voi luoja niitä äänitehosteita Minkä kahden X-Men-numeron väliin sijoittuu IF 15 jossa mutantit vierailevat? Heidän kirjoittamansa Ornette, Elvis ja juhlamokkakengät on minusta loistava sarjakuva. Luin sen tuossa jokunen päivä sitten. Tykkään kovasti piirustus tyylistä ja tarinatkin olivat mielekkäitä. En osaa muotoilla lauseitani.

Luin äskettäin jo tokaa kertaa elämänkertasarjakuvan vallankumousjohtaja Che Guevarasta. Sergio Sinayn ja Miguel Angel Scennan käsialaa oleva teos oli mielestäni mielekäs tapa oppia kyseisen ideologin elämästä. Pidin sekä piirtojäljestä, että varsinaisesta tarinasta. Elämänkertasarjakuvan luulisi helposti sortuva tylsyyteen ja juonen rikkonaisuuteen, mutta "Che Guevara vasta-alkaville" ja edistyville tekee mielestäni iloisen poikkeuksen.

A5-koossa oleva sarjakuvakirja sisältää paljon asiaa ja on pienestä koostaan huolimatta tarpeeksi pitkä tarina vallankumousjohtajan syntymästä hänen kuolemaansa. Kirja sisältää paljon ajan historiaa myös muista asioista maailmassa, jotka vaikuttivat elämään tuolloin Kuubassa. Luin viimein molemmat Ärrältä ostamani Megazinet. Nehän olivat todella mainioita. Pidin etenkin vanhoista Charley's war tarinoista jotka kertoivat nimihenkilön seikkailuista 1.

Todella hyvin kuvattua mutta humoristista sotasarjakuvaa. Nykyisin tosiaan vain Ennis on saanut yhtä rujoa jälkeä aikaan. Dredd jututkin rullasivat hyvin. Sarjiksen käsikirjoittaja oli haastattelun lukutottumuksistaan ja vastauksistaan päätellen Iljan hengenheimolainen  ;D Kyllä minä näitä ostelen jatkossakin. Hauskaa ja viihdyttävää ja yleensä hyvinpiirrettyä sarjakuvaa.

Pidin siitä ekasta stoorista joka ehkäpä oli Morrisonin kunnianosoitus Clockwork Orangelle, mene ja tiedä. Tosin ne kummalliset uusnatsipuvut sopivat mutanttinuorison ylle kuin Vika stoori, tämän Pachecon kuvittama oli sitä tavallista kökköryhmäx: Ja kun painatus on tuota mitä on niin Pachecon kuvituksen värit ovat hailakat kuin Malediivien rantavesi.

Eilen lähti mukaan Peter Kuperin sarjakuvasovitus Kafkan Muodonmuutoksesta, joka on varsin onnistunut. Olen lukenut aikaisemmin kaksi L.

Ovat olleet ihan tavanomaisia vaikutukseltaan, eli en ole mitenkään herran fani tai vastaavaa. Heti kun näin tämän "Minän", tuli halu hankkia se. Ja kas, olipa mukava albumi!! Leppoisaa ja rattoisaa tarinointia arkielämän tiimoilta pikku fantasianpalasilla höystettynä, onneksi tämä fantasiapuoli pysyi hyvin aisoissa. Mielenkiintoisia tapahtumia, mielenkiintoisesti kerrottuna.

Kuvakerronta tarinaa hyvin eteenpäin vievää. Tuskin kuitenkaan luen albumia ihan heti uudestaan, mutta eihän sitä kirjaakaan lueta välttämättä koskaan toista kertaa. Ja varmaan Minään tulee vielä palattua. En tarvinnut lukiessani sitä ranskan sanakirjaa kertaakaan. No, sanasto oli yksinkertaista, mutta kuitennii!!! Ja voinen mainita, että se päiväkirjan albumi on juuri ulos tullut 3: Näin sitten päästäänkin jo kunnolliseen eri teosten ristilukuun.

Don Rosan uusi Musta ritari- juttu kahdesta viimeisimmästä Aku Ankasta, ihan hauskaa menoa vaikka kaukana Rosan parhaista. Lihaksikas ihmis- sikahybridi lahtaa porukkaa ja oppii että Vallanpitäjät Ovat Pahoja bisleymaisesti maalatussa rymistelyssä, ihan ok. Hupaisa, joskin myös erittäin unohdettava. Pat McGreal, Jose Villarubia ym.: Maalausta, digitaalista taidetta ja valokuvia yhdistelevä haaremitarina. Suurimmaksi osin kaunista jälkeä, mutta fumetti vain näyttää aina yhtä pöhköltä tietyissä tilanteissa.

Spiraaleja alkaa näkyä kaikkialla ja poppoota sekoaa. Kivasti piirretty ja mukavan mielikuvituksellinen. En ole pahemmin lukenut sarjakuvia viime aikoina. Enemmän on aikaa vienyt Agatha Christien dekkarit, joita on mennyt pari viikossa muiden juttujen lomassa. Lukemaan aloitin joskus myös sen Essential Iron Fistin ja aikaisemmin ostamani Dracula-pokkarin, mutta molemmat on jäänyt kesken.

No, onneksi Helsingin kirjamessut lähenee ja pääsee ostelemaan taas sarjakuvia. Minusta olisi ollut Frank Castlen enkeliys mahdollisimman yhdentekevää jos tarina olisi julkaistu ajallaan. Homma onkin niin että Tuomarista on tullut paras Marvel-hahmo tuon tarinan jälkeen. Pitäisi saada The Army of One. Viime aikoina onkin tullut luettua yhtä jos toista sarjakuvaa.

Jostain syystä Usagi on aikoinaan pienen alkukankeuden jälkeen kolahtanut niin kovaa, että voisin nimittää sen suosikkisarjakuvakseni. Piirrosjälki tökki vähän alussa, niin etten meinannut aluksi saada lainattua yhtäkään albumia kirjastosta. Mutta kun olin saanut luettua yhden albumin, piti saada ne kaikki.

Usagi Yojimbon vaihtelevat strippien juonet luovat jännän mukatosielämän vaikutelman. Aihepiirit vaihtelevat samuraimäiskeestä salapoliisikertomuksiin ja ihanan vanhanaikaisiin opettavaisiin tarinoihin. Sakain piirrostyylin kehittymistä on ollut kiinnostava seurata 18 alpparin kuluessa. Käsikirjoitukset tuntuvat kyllä toimivan edelleen, mutta jotenkin tuntuu siltä, että olen saanut jo makeaa mahantäydeltä.

Vähän jo lueskelin ja vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Raportoin ehkä enemmän, kun pääsen pidemmälle. Kuulemma Helsingin Akateemisessa vai oliko Suomalaisessa on myynnissä Blacksad englanniksi. Turun Anttilan kirjaosastolla oli kovakantista www. Kipittäkää turulaiset kvaakkaajat hakemaan, jos ette vielä o hommanneet. Se oli semmosessa laarissa vähän ennen kun käytävä kääntyy kohti Suomalaisen Kirjakaupan portteja. Hieno paketti, Aapo Rapin Juha Seppälä-sovitus on ihan paras.

Parasta Pauli Kalliota viime aikoina, ja se on aika paljon jo. Kuvallinen ilmaisu hallussa sekä perinteisessä "hyvin piirretyssä" meiningissä että taideröpöttelyssä. Fear and loathing suunnilleen parasta teollisuussarjakuvaa. Viime viikolla tuli luettua Lucifer: Mansions of Silence, joka jatkoi teemaltaan ja laadultaan taattua Lucifer -linjaa sekä Transmetropolitan: One more time ja Tales of human waste.

Nyt menossa Morrisonin Animal Man vol 1, joka vaikuttaa tosi hyvältä. Tai tai Smax tai Powers. Lone wolfistakin on lukematta vielä noin 11 tai 12 viimeistä osaa. Suprnovalta olen saanut imuroitua lähes kaikki amerikkalaiset Batman-lehdet.

Ennen numero sataa puuttui joku kymmenkunta lehteä mutta sen jälkeen on ihan kaikki. Olen nyt jossain numeron paikkeilla, luvun lopulla.

Sitten tuleekin kohta paljon numeroita jotka olen jo lukenut. Paketit ovat 25 numeron kokoisia, ettei pitäisi olla kenellekään liian suuria. Siitä vain imuroimaan lepakkohistoriaa. Bat-hevosen ja Batman Jonesin olemassaolosta en tiennytkään. Maalari ja Merirosvo Pidin todella paljon tästä. Tarinassa, vaikka oli piirretty "hassusti" animaatiomaiseen tyyliin, oli jopa ripaus sukupuolielämääkin mukana.

Historiallinen tarina merirosvojen messiin joutuvasta pääsevästä? Jossain määrin piirrostyön aiheuttamat fiilikset olivat hieman Tyttö ja Helmikorvakoru elokuvan aikoinaan aikaansaaman tapaisia.

Sacco on laittanut todella itsensä ja ennen kaikkea rehellisen oloisesti tunteensa peliin tätä kirjoittaessaan. Osa Saccon kommenteista näkemästään ja kokemastaan kun on aika Piirrostyö oli jotenkin Peter Baggen mieleen tuovaa, ilman kuitenkaan kyseisen kaverin harrastamia anatomisia liioitteluja.

Vaikka perustaltaan Saccon sympatiat ovat selkeästi palestiinalaisten puolella, hän on myös sisällyttänyt kirjaan ne tapahtumat jotka eivät välttämättä anna kaikkein mairittelevinta kuvaa palestiinalaisista - jos ajattelee mustavalkoisesti että KAIKKI palestiinalaiset ovat samanlaisia. Mielenkiintoinen kirja enempi tämä kirja on kuin sarjakuva jossa on kyllä niin paljon pureskeltavaa tällaiselle tavalliselle sukankuluttajalle että ei sitä voinut ihan kertalukemalla kahlata läpi. Ajan myötä saanen luettua ehkä piakkoinkin.

Kuitenkin näyttää siltä että tähän stooriin on sisällytetty hieman enemmän ideaa vaikken kyseistä ideaa ole vielä siis aivan hahmottanut. Kuvitus on siistiä kuten Cassadayn meniköhän tuo nyt oikein aina. Justice League Amer--Antarctica annual 4 Kirjoittanut: Keith Giffen ja J. Tarina alkaa erikoiseen tapaan työvoimatoimistosta, jossa Epäoikeuden Puolustajien johtaja Majuri Mullistus ja hänen apulaisensa Iso Herra jonottavat työnhaun jonossa.

Pian he huomaavat yllätyksekseen, että viereisessä jonossa jonottaa myös Epäoikeuden Puolustajien jäseniä, Liimamestari ja Kellokuningas. Herrat lyöttäytyvät yhteen ja Majuri Mullistus pitää kohtaamista kohtalon vihjeenä: Epäoikeuden Puolustajien pitäisi tehdä vielä yksi onnistunut keikka ja sitten vetäytyä ansaitulle eläkkeelle. Pian kärisivälliset jonottajamme pääsevät työkkärin luukulle, jossa virkailijana onkin viides Epäoikeuden Puolustajien jäsen, Mahtava Bruce, Majuri Mullistuksen henkilökohtainen avustaja.

Tämä kohtaaminen tietenkin todistaa Majuri Mullistukselle, että kohtalo ehdottomasti haluaa Epäoikeuden Puolustajien menevän jälleen yhteen. Muut suostuvat lopulta ja porukkaan haetaan vielä kuuden entinen jäsen, erään vanhan rikkaan rouvan palvelijaksi pestattu, Multimies. Kaikki on siis valmista ja suunnitelma laaditaan ja Epäoikeuden Puolustajat murtautuvat yön turvin Sundrien Metropolitan museoon. Paljastuukin, että museossa on käynnissä panttivankidraama ja jollakin konstilla Epäoikeuden Puolustajat päihittävät terroristit ja pelastavat kaikki panttivangit.

Turha varmaan sanoakaan, että Epäoikeuden Puolustajista tulee välittömästi kaiken kansan rakastamia sankareita. Tästä innostuneena sankarimme päättävätkin lyödä sankaritouhuilla rahoiksi ja menevät Oikeuden Puolustajien rahamiehen, Maxwell Lordin puheille ja pyytävät häntä ottamaan heidät Oikeuden Puolustajiin. Marsilaisen Ihmismetsästäjän vastalauseista huolimatta Maxwell hyväksyy ehdotuksen sillä onhan tämä hyvä tapa saada mainitut herrat pois silmistä sinne, missä he eivät voi tehdä vahinkoa ja Antarktikan Oikeuden Puolustajat mitäs hauskaa siinä on, onhan Amerikalla ja Euroopalla tässä vaiheessa vielä omat ryhmänsä, joten miksei tämäkin manner voisi saada osaansa sankareista näkevät päivänvalon.

Joukkoa vahvistetaan vielä kahdella jäsenellä G'Nortilla ja Purppuraratsastajalla. Tästä alkuasetelmasta kuvaamani asiat tapahtuvat ensimmäisillä 16 sivulla tässä n. Pidin siis kovasti lukemastani ja kannattaa lukea muidenkin.

Jos ei tätä löydä, niin sitten niitä Teräsmiehessä julkaistuja tarinoita. Ei Gluemaster vaan Cluemaster. Heppu on esiintynyt suomenkielisessä Batman-sarjakirjassakin. Paste-Pot Pete josta tuli sittemmin Trapster. Essential Human Torchissa näin ensiesiintymisensä ja ihmettelin miksi hän oli tuolloin taiteilijatyyppi baskerissa ja pujoparrassa. Edellisen Robinin Tim Draken tyttöystävä. En Hughesista niin tiedä mutta kirjoittajat Giffen ja deMatteis olivat hulvattomimmillaan noissa.

Franquinin Tronches à gogo sapui postissa tänään. Häneltä jäi kyllä paljon tekemättä, eli meni pois aivan  liian aikaisin. Eikä pöllömpi karikatyristikään tämä Franquin. Jos Monstres 2 on loppuunmyyty, ostaisin tämän opuksen. Onko kukaan lukenut Natasha: Ollut kuulemma myynnissä jonkin aikaa Tässä ensimmäisellä aukeamalla nimittäin poseeraavat liki kaikki Lepakkomiehen vastustajat vuosikymmenten varrelta.

Kyseessä on siis juhlanumero, jossa Lepakkomies saa vastaansa melkein kaikki vihulaisensa kerralla. Lyhyen alkujohdannon jälkeen selviää, että Jokeri kutsui tämän rikoskatraan koolle estämään tappaja-Crocin suunnitelmat. Croc aikoo nimittäin nitistää Lepakkomiehen ja sehän ei sovi Jokerille. Hän haluaa tehdä lempi lepakostamme selvää ensin. Siksi siis oli tarpeen koota alamaailman kerma ja kyhätä kokoon vuosisadan juoni. Tarinaa lukiessa HUSH-jatkis tuli yhä uudelleen mieleen.

Sen lisäksi, että rikolliskööri on likipitäen sama kuin HUSHissa, on myös Lepakkomiehen avustusporukka lähes sama. Huntressia ei näy, mutta tilalla on Talia, joka esiintyy uusimmassa DC spesiaalissa. Lepistä auttaa auliisti myös Kissanainen. Yllätysvierailun tekee Jason Todd, joka taitaa tehdä myös debyyttinäs supersankaritouhuissa.

Kaiken kaikkiaan tämä kokonaisuus on vauhdikas ja luettava ja ennen kaikkea viihdyttävä Lepakkomiehen uran merkkipaalu. Ja kun HUSHiin tätä olen vertaillut, niin täytyy sanoa, että tämä on parempi. Kirjoittajan ei ole tarvinnut sortua jankkailuun ja turhaan tilan tuhlailuun kuten HUSHissa.

Sitä en tosin tällä kertaa lukenut. Palestiina luettu nyt kokonaan. Tykkäsin myös siitä kun Sacco oli sisällyttänyt epätoivoisia naistennauratusyrityksiään kertomukseen. Joku muukin on aivan yhtä surkea tuossa mielessä kuin allekirjoittanut  ;D. Kiitokset vaan Kaltsulle lehdestä, olihan se tosiaan juonellisesti aikamoista Tuskin tulee toiste tätäkään luettua tosin.

Valerian Suuren tyhjyyden laidalla Väärennetty maailma, Pariisista Kassiopeijaan, Brooklynistä Kosmokseen, Alfolol vallattu planeetta, Varjojen lähettiläs, Päiväntasauksen sankarit. Kaikki nuo ovat mielestäni erinomaisia sarjakuvia ja omana aikanaan jopa tuoneet jotain uutta ja ennennäkemätöntä sarjakuvan maailmaan No, arvaattekin jo mitä on tulossa.

Mezieresin piirrokset ovat paranemaan päin, kuten jo muutamassa edeltävässä albumissa. Tämän panin ilolla merkille jo selaillessani albumia kaupassa ;D. Jotenkin ihan yhdentekevää ja tasapaksua menoa sinne tänne. Jos rupeaa luettelemaan albumin tapahtumia ja miljöitä niin kenties voi saada aikaan ihan vaikuttavnkin luettelon, mutta mikään kohtaus ei oikein nouse kohokohdaksi.

Mennään vähän sinne ja tänne, mutta jotenkin ainakaan minua ei mikään jaksa innostaa tai kiinnostaa. Osittain varmaankin tarinasta johtuen kuvakerrontakin on tasapaksua, mutta ehkä Mezi olisi voinut jotenkin pelastaa käsikirjoituksen puutteet rytmittämällä kuvat toisin. Ja hieman häiritsee sivuhenkilöissä deja vu -ilmiö. Tällaisia on jo nähty, haluttaisiin tuoreen näköisiä universumin ötököitä, merci! Samaten ompelijatyttö on kuin Laurelinen klooni.

Tämä on ensimmäinen osa Valerianin ja Laurelinen seikkailut päättävästä trilogiasta. Olisikin toivonut vaikuttavampaa lopetusta yhdelle komeimmista eurooppalaisista sarjakuvista. Tietysti kaksi albumia on vielä tulossa, mutta parannettavaa jää rutosti. On kyllä myönnettävä, että odotukseni siitä, että saisin kokea jotain sellaista kuin Päiväntasauksen sankareissa, Alfololissa tai Väärennetyssä maailmassa, ovat kenties epärealistisen vaativia.

Albumin luettuani tasapainoilen Suuren Tyhjyyden Reunalla. In The Shadow Of No Towers Tämä on kirjahyllyni suurin teos fyysisiltä mitoiltaan, joskaan ei niin iso kuin materiaalin alkuperäismuoto antaa olettaa. Tämähän julkaistiin sanomalehdissä koko sivun kokoisina, mutta kirja on saatu kompaktiin kokoon nerokkaan sitomistavan ansiosta.

Kirjaa luetaan poikittain jolloin jokainen aukeama muodostaa yhden sivun, ja kiitos paksun pahvin ei sivujen materiaalia jää laisinkaan piiloon taittokohtaan, jokainen sivu on kuin keskiaukeama.

Teos sisältää sekä henkilökohtaisen että yleisen tason. Spiegelman kertoo kokemuksistaan ja toimistaan syyskuun 11 päivänä , sekä havainnoistaan ympärillään tapahtuneista muutoksista poliittiset, mieliala siitä lähtien. Näissä yleisissä havainnoissaan hän on terävimmillään onnistuen muutamilla ruuduilla kertomaan todella laajoista asioista erittäin havainnollisesti ja usein vieläpä vitsin kera.

Samalla henkilökohtainen taso kertoo mm. Mutta tätä herkkua on vain 10 aukeamaa, loppuosan kirjasta muodostavat 7 sivua näytteitä vanhoista sunnuntailehtien sarjakuvista, esim. Yellow Kid ja Pikku Nemo ovat edustettuina. Tämä liittyy osittain siihen, että sivuillaan Spiegelman kertoo ihmisten hakeneen turvallisuutta vanhoista sarjakuvista.

Toisaalta nämä vanhat sivut toimivat vahvana kontrastina Spiegelmanin omille sivuille, vanhoista hyvistä ajoista nykyiseen kaaosmaisempaan ilmaisuun. From comics to comix. Toivottavasti Jean jatkaa sinkkuelämää tulevissa albumeissa, ei sitä nyt vasta kolmen albumin jälkeen sovi vakiintua. Tai pikemminkin juoni syntyy toinen toisiaan seuraavista enemmän tai vähemmän irrallisista tapahtumista. Mutta niinhän se on tosielämässäkin.

Tarinat vaihtelevat älyttömistä komedioista hyvin angstisiin ja synkkiin fantasialla höystettyihin ihmissuhdedraamoihin. Tätä sai alle kympillä marketista, joten korjasin talteen. Ensi alkuun albumissa häiritsivät pahasti kaksi tyyliseikkaa: Rosoisen piirrosjäljen ja sileiden konepintojen sotkeminen ei mielestäni toiminut.

Ja niin se vain on, että albumit pitäisi ehdottomasti tekstata käsin. Hieman puuduttavalta tuntui sekin, että kyse oli selkeästi romaanisovituksesta eikä "puhtaasta" sarjakuvasta: Pikkuhiljaa kun juonessa päästiin vauhtiin tarina kuitenkin imaisi helposti mukaansa, ja loppujen lopuksi Ronkoteuksen mytologian luki aivan mielikseen. Piirrosjäljestä tykkäsin, siitä ei ole motkottamista.

Tätä kehuttiin täällä niin kovasti, että nappasin albumin Alfasta kahdella eurolla mukaani. Selauksen perusteella vaikutti luotaantyöntävältä kulmikkaan piirrosjäljen sekä tekstiä täyteen ympättyjen sivujen vuoksi, mutta keskittyminen palkittiin: Lauzierin teksti on terävää ja ilkeän hauskaa.

Tätähän lukisi mielellään lisääkin. Hassu juttu, mutta on ollut jotenkin nostalginen fiilis viime aikoina ja nämä Mustanaamio vuonna 1 jutut ovat kolahtaneet ihan mukavasti. Ja hauska huomata, että Vaeltava Aave pitää piti Elviksestä. Jo kahdessa tarinassa sankarimme on pitänyt "turpajuhlia" konnien kanssa niin että jukeboxista on kajahtunut Elvis the Pelviksen rock'n'roll.

Viime viikolla sain luettua Morrisonin Animal Manin loppuun hyvin erikoiseen loppuun. Sitten Mooren Smax sekä Gaimanin Kaikki oikein suositeltavaa kamaa. Seuraavaksi ehkä Bendisin Powers. Uusi Valerian, joka ei paljon hetkauttanut.

Jaarinjaarin ja höpshöps, toivotttavasti seuraavassa albbarissa tapahtuu jo jotakin. Cauvin kokeili kirjoitella Spirouta kolmen albbarin verran , kiitos uusintapainoskierrosten on tämä hänen ensimmäinen kässäyksensä nyt saatavilla suomenkielisenä. Kohderyhmänä selvästi lapset, tyhjänpäiväistä kohellusta joka tuo mieleen Aku Ankan laskukauden l.

Cauvin on rotaissut kässärin kasaan sivumennen, luultavasti puhelinmuistioon samalla kun on jutellut agentttinsa kanssa rojalteista. Nicolas Brockan piirros on oudon epätahdistettua, rytmitys ei toimi vaikka Brocka oli sentään animaatiopiirtäjä pohjakoulutukseltaan. Petri Silas II maailmansotaan sekoittuu ikiaikainen taistelu hyvän ja pahan välillä sekä raamatullisia myyttejä. Itselleni kyseinen sarjakuva upposi tehokkaasti. Madwoman of a sacred heart Kiinnostavalta työparilta pitempi albumi, jossa ruoditaan uskonnollisia pulmia hieman Bataillemaisissa tunnelmissa.

Oikein onnistunut teos, Moebiuksen kuvitus ei mitään kummoista ole, mutta tarinaa kuljettaa oikein pätevästi. Grant Morrison ja Jon J. Mystery Play Kiinnostavalla tavalla sommiteltu symbolistinen tarina, jossa Muthin akvarellimaalailu korostaa tiettyä epäsarjakuvamaisuutta.

Loppu jää Morrisonilla vähän vaisuksi, joskin huomioitavaa siis on korostunut symbolisuus, mikä on positiivista ja kiintoisaa. Green ja Bill Sienkiewicz: Voodoo Child Sarjakuva, joka kansissaan hieman kuin häpeilee sarjakuvuuttaan. Jimi Hendrixistä tehty komea elämäkertasarjis, komea tietysti Sienkiewiczin ansiosta, jolta tämä taannoinen albumi on ainoa pitkään aikaan.

Sienkiewicz on armoitettu kuvallinen innovaattori ja loistava kuvittaja, jonka sarjakuvakerrontaa seuraa ihastuneena, vaikka sarjiksen juoni ei mikään kovin erityislaatuinen olekaan Ellis, Millar, Hitch, Quitely: Authority Olen lueskellut suurella ilolla Authority -lehden ekat 20 numeroa.

Aikanaan luulin Authorityn olevan ihan tusinalapsellista supersankarirämistelyä, mutta asiaan paremmin tutstuessani huomasinkin että kyse on jostain paljon omaperäisemmästä ja kiinnostavammasta. Ja nyt luettuani läjän lehtiä ja muutaman vanhemman Ellisin Stormwatchin, täytyy todeta että Ellis on pystynyt luomaan ryhmän, joka ei ole staattinen, vaan skenaariot menevät eteenpäin ja supersankarikliseet vältetään kaukaa.

Ellisin tarinat liikuvat megalomaanisissa star trrek -tyylisissä ideoissa, ja Bryan Hitch pystyy luomaan Ellisin visioille komean visuaalisen muodon. Millarin jutut taasen yrittävät paisuttaa hommaa vielä entisestään, antaen Frank Quitelylle vapaan areenan kuvalliselle tykitykselle. Juuri se megalomaanisuus, jossa mennään sellaisten rajojen yli, mitä isoilla kustantamoilla voisi toteuttaa, muuttuu pitemmän päälle kuin velvoitteeksi.

Enää ei ole pienempiin kuvioihin paluuta, mutta tarinallisesti on entistä vaikeampi ylittää edelliset. Se minullakin on siis vielä näkemättä, kun olen siinä Mutta kaikkinensa originellien ja kolossaalisten ideoiden, ja mahtavan kuvamaiseman areenana Authority on jotain harvinaisen hienoa supersankarisarjakuvan genressä.

Luin viimeviikolla Saccon Palestiinan loppuun. Oli sen verran tuhtia kamaa, että minunkin piti jakaa se useampaan lukukertaan. Karikatyyrinen kuvitus häiritsi hiukan alussa, mutta loppua kohden tyyli tasoittui. Alpumi oli vaikuttava kuvan tuukka jo hehkutti. Minusta noiden naistennauratus yritykset olivat tarkoituksella tukemassa tarinaa.

Sielä ne palestiinalais raukat viruvat mutakaupungissaan ja Israelissa paistaa aurinko, symbolista eikö? Aika kökköä minun sanomanani: P Janssonien muumeja olen lukenut.

Nauroin itseni melkein sairaalakuntoon. Olen ajatellut kokeilla strippien tekoa ja muumit ovat olleet erityisessä syynnissä. Toinen aivan mieletön löytö on ollut Kati Närhen alpumi Hanki Elämä. Hänen tärähtänyt huumori on juuri sellaista jota minä rakasta. Olen lukenut sen varmaan miljoona kertaa ja aina yhtä päheä. Valerianien uudelleen luku on edennyt Väärennettyyn maailmaan.

Lapsena taisin vain selata Mezieresin, kun en muista tätäkään tarinaa. Hemmettin mielenkiintoinen tarina ja syvällinen vieläpä Viikonloppuna luin mielenterveydelle vaarallisen paljon egmontin supersankari sarjakuvia. Leinin Francis Yun kuvitus on laskenut. Se oli kaunista vielä kun hän piirsi x-meniä. Hush alkaa olla jo pakko pullaa, en ymmärrä miten olen voinut joskus pitää Loebia pätevänä käsikirjoittajana.

Valtakunta ja voima päättyi ennalta arvattavasti. X-men oli mielenkiintoinen siis se eka osa. Painojälki oli tälläkertaa jo niin huonoa että tuskin tekstit näkyivät puhumattakaan kuvituksesta. Tuomari ja Wolvie mega päätyi parin sivuin lukemisen jälkeen odottamaan sängynalle grillauskelejä. Sammakkojen Linna Huh, huh! Juonessa ei päätä ei häntää. Taas täytyy ihmetellä miten sama käsikirjoittaja, Vernes, on voinut kirjoittaa sellaiset albumit kuin Samurain silmä ja Kauhusaaret.

Vancen piirrokset sentään ovat jälleen lähes huippuluokkaa. Itsehillinnän mestari Yllätti positiivisesti. Antoi mielenkiintoisen kuvan sarjakuva-ammattilaisesta nimeltään tai paremminkin nimimerkiltään Vicar.

Sarjakuvien välissä olevat syventävät tekstiosiot puolustivat paikkaansa hyvin. En ole vain huomannut missään Modesty -kokoelmassa olevan tätä erinomaista pätkää. Olisi kiva saada lukea tämä juttu originaalistrippimuodossa eikä tällain saksittuna.

Frank Robbins ja Johnny Hazard toimii charmantisti. Tätäkin olisi kiva saada lisää. Nuo molemmat mainitsemani Bob Moranet ilmestyivät aikanaan Zoom kuukauden seikkailu -albumisarjassa. Ovat oikein kelpoa poikamaista seikkailua. Ja juoni on ihan seurattava ja looginen. Mutta mikä ihmeen alkemistikin oli tyrkätty tähän sammakkohommaan ja Moranella haulikko koko ajan käden ulottuvilla. Ihan kuin käsikirjoittaja olisi ollut pilvessä tai vastaavassa.

Lately I've been mostly reading Tex Willers. Luin myös kirpparilta hankkimiani pari vuotta vanhoja Ortizin mainiosti piirtämiä Texejä. Niitä on aina nautinto lueskella ja ihailla. Juu no, ehtisin myös Risson piirtämän ja sen toisen argentiinalaisen kirjoittaman Boy Vampiren kolmannen alpparin lukea. Olipas harvinaisen tylsää kamaa kahteen ed. Muuten olenkin tehnyt töitä, flunssaillut ja ihmetellyt seuraa sovinistinen kommentti, naiset "korvat kiinni" Molemmat ehdin lukea ennen kotiin pääsyä ja olivat oikein hyviä.

Ostin myös Doom Patrol nelosen vitonen ei tietenkään vielä ollut ehtinyt Suomeen ja se oli oikein hyvä lopetus tälle tarinalle. Odotan innolla vitosta ja robottisotia Ekan numeron olenkin joskus lukenut, mutta nyt pääsen lukemaan liki koko sarjan Luin Howard the Duckin vol.

Taso ei siis ole laskenut yhtään luvulta vaikka taukoa on ollutkin. Kirjoittajana yhä Steve Gerber. Ensimmäisessä jaksossa Howard muuttuu hiireksi ja viimeisessä tapaa Jumalan.

Matkan varrella tavataan mm. John Constantine, Spider Jerusalem ja Sandmanin koko suku. Onkohan Viivi ja Wagner matkittu Howardista? Nainen asuu ankan kanssa Lisäksi mukana on sivuhenkilöitä joilla on tuttuja nimiä. Niitä sitten on hauska bongailla. Kaikki ovat innoissaan saadessaan tehdä töitä Stan Leen kanssa ja kaikki ovat parhaimmillaan. Yllättävintä kuitenkin sarjassa on että Stan Lee on itse hyvässä vedossa päälle kasikymppisenä eikä ole edes pahemmin sarjakuvia kirjoitellut 30 vuoteen.

Muutaman sivun kässäri, josta piirtäjä tekee sovitun mittaisen sarjakuvan. Sitten vähän palaveerataan, tehdään muutama korjaus ja Stan kirjoittaa dialogin.

Hahmot ovat hyviä ja monesta olisi tehnyt mieli tietää lisääkin. Dialogi on tuttua lennokasta. Nyt saatavilla kolmessa kokoelmakirjassa, jokainen piirtäjä on kirjoittanut tuntemuksensa tarinansa perään ja Stan itse koko rupeaman päätökseksi.

John Buscema vain ehti kuolla ennen kokoelman julkaisua. Taisi olla ainoa näistä joka oli tehnyt töitä Leen kanssa ennenkin, sikäli olisi ollut kiinnostavaa lukea mietteitään.

Hehkutti jälkisanoissaan vain tätä ainutlaatuisena mahdollisuutena päästä työskentelemään legendan kanssa. Surkea juoni ja kuvituskin ihan p: Tuli ihan mieleen muutamat luvun kalkkunat Akussa.

Huolestuttavinta oli, että tuon piirtäjänä oli Freddy Milton, jonka töistä olen yleensä pitänyt. Three Piece Suit, maksoi puolitoista euroa. Campbell on Australian Pauli Kallio paitsi että se on taitava piirtäjä, mikä kyllä olikin jo tiedossa. Olen nyt numerossa 31 ja pidän tästä aina vain enemmän. Ei tämä sen kummempaa ole ollut kuin suomeksi nähty pätkäkään mutta pidempi pätkä tästä pitää lukea ennen kuin tämä kasvaa lukijalle.

Toisinnot Maydayn isän seikkailuista eivät ole iskeneet minulle mutta tämä toimii. Kuitenkin tämä on aika paljon toisintoa. Mustanaamiossa on alettu taas eikös näitä ollut Mustiksessa jo luvulla julkaista upeita Russ Heathin Robin Hoodeja hienojen esittelyjen kera, mm. Iloksenne pari hyvää Russ Heath -linkkiä: Rami Rautkorpi - Planetary 21 Hiljaisempi hengähdysnumero, sisäavaruuden tutkimusta by Elijah Snow. Ensimmäinen numero luonnollisesti pelkkää alustusta, hyvin peruselliskamaa.

Verta, tylyn humoristista pessimismiä ja tieteen ihmeitä. Ihan ok, mutta ei sen kummempaa. Suuren tyhjyyden reunalla Toisin kuin osa täällä, minä pidin albumista. Mezieres pitää albumin pinnalla kauniilla piirroksellaan.

Pari erilaisella värityksellä varustettua sivua saivat minut toivomaan samanlaista tyyliä muuhunkin albumiin. Toki tarina on heppoinen ja Phnomanilainen tyttö liian Laureline tyyppinen, mutta aineksia tarinassa on riittämiin pitääkseen mielenkiintoni yllä. Ja jatkoahan tähän odottaa taas suurella mielenkiinnolla. Dinobot Hunt ja Transformers: Prey Hyvä kokoelma varhaisia Marvel UK: Dinobot Huntissa pääosassa Dinobotit.

Vaihteleva kuvitus vähentää suosittelun vain asianharrastajille. Olen lukenut aika paljon viime aikoina. Tässä muutama sellainen sarjakuva josta pidin. Suuren tyhjyyden reunalla Käsikirjoitus: Tranle Tätä nyt ei kerrassaan voi arvostella itsenäisenä teoksena, koska tarina alkaa keskeltä ja jää kesken. Myös graafisesti tämä jää Varjojen lähettiläästä tai Alflolol, vallattu planeetta -albumeista hurjasti jälkeen.

Valerian ja Laurine ovat ihan sympaattisia ja mielenkiintoisia sankareina, mutta sellaista välittämisen tunnetta ei oikein päässyt syntymään Christian Dalla Vecchia Väritys: Dave McCaig Tämä iski visuaalisesti ja kovaa. Piirros on hyvää, tussaus erinomaista ja väritys kruunaa kokonaisuuden. Tarina itsessään on ihan hyvä. Kirjoittajalla on ollut vapaus tehdä hahmoille sopiva tarina, sillä useimmat hahmot ovat elokuvien ulkopuolelta.

Henki on kuitenkin Star Wars-tyyliä. Mutta ennen kaikkea tämä teki vaikutuksen tyylikkäällä kuvituksella. Dave Stewart Mitä tapahtuisi jos tehtäisiin supersankarisarjakuvaa riittävän huolella jotta joka sivu olisi kuin parhaat splash paget?

Tässä on yritetty ja oikeasti päästy lähelle. Tyyli sisältää vähän piirteitä, mutta äärimmäisen tyylitellysti. Tarinasta on vaikea sanoa paljon mitään spoilaamatta, mutta sanotaan että se oli ihan hyvä. Mutta kyllä tämä on enemmänkin sellainen visuaalinen riemuvoitto Trish Mulvihill Tämä on uutta Byrneä parhaimmillaan, mikä sinänsä ilmeisesti riittänee joillekin ostamisen perusteeksi.

Byrnehän nykyään piirtää eri tyylistä jälkeä kuin joskus Dark Phoenix Saga: On Byrne kuitenkin niin kova tekijä, että tätä on pakko ihastella ja kuvia jää tuijottelemaan niiden pienten täydellisten yksityiskohtien takia. Tarina on oikeastaan hyvä -- ei mikään klassikko, mutta sellainen pirteä.

Generationshan on ei-kanoninen, Byrne kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Teräsmiehen ja Batmanin tarinat olisivat alkaneet luvun alkupuoliskolla ja jatkuneet tulevaisuuteen Tässä seurataan nimen mukaisesti sukupolvia eteenpäin. Hiukan tulee mieleen jopa saippuaooppera -- tavallaan jotkin asiat tapahtuvat samalla tyylillä kuin tv-sarjoissa, jotta saadaan jokin "historiallisesti" tärkeä tapahtuma aikaan.

Muuan pikku yksityiskohta hiukan häiritsi -- kun Knightwing taisteli Ransakin kanssa, tuli jotain Ransakin taisteluasusta elävästi mieleen, mutta katsotaan, bongaako kukaan muu tätä Many Happy Returns Käsikirjoitus: Itse asiassa tarinassa on muutama mammutin kokoinen reikä logiikassa. Itse tarina on ihan ok, jos ei takerru pikkujuttuihin.

Mutta -- se piirrosjälki. Benes piirtää ihmishahmonsa niin hyvin, että on vaikea uskoa. Dave Stewart Tarina kulkee kahdessa tasossa, toinen sijoituu nykyaikaan ja toinen 14  vuoden taakse. Vaikkakin nykyaika-tarina on ihan hyvä, minulle se muinaisaikaan sijoittuva scifi-tarina oli se pääjuttu tässä. Kitson tekee hyvää piirrosjälkeä, ja Stewart saa värimaailman todella toimimaan. Mutta ne muinaisen Egyptin tapahtumat The Ultimate Collection Käsikirjoitus: Tämä on Se kirja.

Haluatko nähdä tyylikkäästi toteutettuja natsiroistoja? Haluatko nähdä kauniita naisvartaloita tyylikkäästi piirrettynä? CLAMP Minä en ole paljoa lukenut mangaa, joten olen jokseenkin huono vertaamaan tätä muihin vastaaviin. Tarina kulkee hitaasti ja tavallaan hahmojen tuntemukset ovat tärkeämpiä kuin tapahtumat.

Kohderyhmä lienee ainakin osittain myös naiset koska lähestymistapa on tavallisen räiskeen sijasta melko lailla ruusunpunainen. Mutta kyllä tämä ihan toimi. En ehkä ryntää kauppaan haalimaan lisää mangaa, mutta ymmärrän paremmin miksi manga myy nykyään niin hyvin.

Piirrosjälki on hyvää ja tasaista, mutta ei mitenkään häikäise noh, niinkuin sanottu, voi olla että tämä vaatisi enemmän ymmärrystä nimen omaan mangasta. Markku Myllymäki - Wake the Devil tuli luettua uudestaan pitkästä aikaa. Anonyymi Jaarittelija - Lisää mannaa syrjäkylille juuttuneelle Myllymäen papalle Of Like Minds Review http: Ha haa, minulla on tuo jo, en ole vielä ehtinyt kuitenkaan lukemaan Jatkoa lienee luvassa heti tammikuussa Viikon aikana tullut luettua Bendisin neljä ensimmäistä Powers -albumia.

Aluksi Oemingin kuvitus ei ihan sitä mistä Image on tunnettu tökki vähän vastaan, mutta kun siihen tottui, niin sarja on alkanut vaikuttaa paremmalta koko ajan. Eikös Powers'ia pitänyt alkaa tulemaan Marvelilta? Entä onko kukaan lukenut Bendisin Pulsea tai uutta Mackin Kabukia? Nyt on luettu Luupäät ysi. Smith osasi lopettaa tarinan oivallisesti. Ehkä näitä kannattaisi ostaa omaksikin Luin myös Alastair Reynoldsin Kuilukaupungin ekan osan ja jään odottelemaan kakkososan ilmestymistä kirjastoon.

Sillä välin luen Clarken ja Leen Garden of Ramaa. Sarjari 63 - Huijaus Uusimmassa Sarjarissa oli yksi tosi hyvä juttu, 'Luonnon suuri vitsikirja', joka paljastui ei-niin-yllättäen Pauli Kallion käsikirjoittamaksi. Onnistunut kuvitus oli Tiitu Takalon kynästä. Lyhyt tarina lehden pisin, vaan silti lyhyt mutta onnistui koskettamaan. Muusta tarjonnasta mieleen jäi Kapteeni Kuolio, joka oli jälleen hyvässä ja hauskassa vedossa. Alien-ihmissudet saavat kyytiä kun Punahilkat hyökkäävät!

Muuten aika normaalia Sarjari-tasoa tämäkin lehti. Kvaakista tuttuja tekijöitä oli ainakin kaksi Joen baari Vanha klassikko, jonka nappasin luettavakseni Sarjakuvayleissivistys-threadin listalle pääsynsä vuoksi.

Olen joskus lukenut samojen tekijöiden Billie Holidayn, enkä pitänyt siitä. Siksi vieroksuin aika paljon tätäkin. Mutta yllätys oli sitäkin positiivisempi!

Todella tunnelmallista kuvitusta herra Munoz tekee, ja herra Sampayo näemmä osaa kirjoittaa satuttavan hienoja sarjakuvanovelleja. Tästä tuli mun suosikki. Pitää lukea se Billiekin uudestaan. Käärmeen hammas Halusin nauttia heti lisää Munozin kuvitusta, ja koska Alack Sinneriä ei divarista löytynyt, ostin tämän. Kuvitus oli tässäkin hyvää, mutta juoni ei kyllä iskenyt yhtään.

Suht ookoota jännityssarjakuvaa, mutta ei sen enempää.

KOTIMAINEN AIKUISVIIHDE EROTIIKKA CHAT

Luin viimein molemmat Ärrältä ostamani Megazinet. Ja hyvä ratkaisu siihen kehitelläänkin. Voodoo Child Sarjakuva, joka kansissaan hieman kuin häpeilee sarjakuvuuttaan. Se oli suurin erehdys, sanoi Kemppainen nyt vain, kun sen Tiltu Miettisen minä vaimokseni nain! Koko kirjan luki läpi aika nopeasti, joten luku nautintona se ei ole parhaimpina.

Eturauhasen lypsäminen ilmainen hd porno

This article was written by Marnie Millington  .