Kinopalatsi helsinki elokuvat sinkku naiset

kinopalatsi helsinki elokuvat sinkku naiset

Tarkoituksena on varmistaa Maximin suosio myös tulevaisuudessa. Toiminnan sydämen, eli ohjelmiston osalta tarkoitus on jatkaa pitkälti entisellä linjalla esittämällä art house -painotteista ohjelmistoa. Tietojemme valossa Maximin kävijöistä noin kaksi kolmannesta on ollut naisia ja teatterissa käy toisaalta niin nuoria populaarikulttuurin ja art house -elokuvan suurkuluttajia kuin iäkkäämpiäkin event cinema -asiakkaita. Maximin kävijöistä löytyy muita teattereitamme enemmän sinkku- ja dinkkuasiakkaita, he tulevat elokuviin keskimääräistä spontaanimmin ja suhtautuvat intohimoisesti elokuviin, kertoo Finnkinon teatterihankkeista vastaava projektipäällikkö Markku Riekkinen.

Siksi 15 henkilön Pelastetaan Maxim -ryhmän syntyminen tuntuu varsin ymmärrettävältä, sillä Maximissa käyminen, sen erityinen ohjelmisto ja historian aistiminen on ollut monelle nimenomaan elämys, Riekkinen suitsuttaa. Noin 80 prosenttia Maximin asiakkaista käy useammin kuin neljä kertaa vuodessa elokuvissa, kun Suomen keskiarvo on noin 1,5. Maximin elokuvasali suljettiin alkuvuonna remontin vuoksi. Kiinteistöä oli tarkoitus laajentaa ja rakentaa siihen hotelli, jonka yhteydessä elokuvateatteri olisi jatkanut toimintaansa, mutta hanke osoittautui jatkoselvityksessä kalliiksi.

Kluuvikadun Maxim tekee paluun loppuvuodesta. Hotellihanke tyssäsi — Suomen vanhin elokuvateatteri avautuu uudestaan Seuraavan viikon sisään pääsee onneksi katsomaan vielä vaikka mitä lupaavia leffoja ja jää vielä aikaa paikkailla listalappusta niillä vähän vähemmän tunnetuillakin.

Alla vielä muutamia kuvia Helsingin upouudesta nojatuoliteatterista. Jos haluat nähdä lisää ja parempia kuvia, suosittelen tsekkaamaan Isyyspakkauksen Tommin raportin samaisista avajaisista. Olinpa näemmä eksynyt yhteen hänen kuvistaankin! Save my name, email, and website in this browser for the next time I comment. Selaimessasi ei ole JavaScript käytössä.

Kommenttien lähetys ei onnistu. Käytämme Alma Median sivustoilla evästeitä. Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästeiden käytön. Sallimalla saat sijaintiisi perustuen kohdennettua sisältöä, säätiedot ja mainontaa.

Sijaintitiedot voidaan yhdistää Alma Median palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin. Sallitko, että Alma Media käyttää sijaintitietoasi? Alma Media voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua sisältöä, mainontaa ja säätietoja. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.

Maxim Helsinki, elokuvateatteri kuin olohuone. Phantom Thread ja muita Oscar-ehdokkaita Ensi-illan minglailun ja skumppailun päätteeksi pääsimme katsomaan uuden, Daniel Day-Lewis in tähdittämän ja kuuden Oscar-ehdokkuuden elokuvan Phantom Thread.

Kakkossalissa sama soffakattaus, mutta vanhahtavan vihreänä. Lähtö Floridaan edessä — vinkkejä vastaanotetaan! Vastaa Peruuta vastaus Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Ajassa Aamulehti — Pirkanmaan uutiset Iltalehti. Evästeet Käytämme Alma Median sivustoilla evästeitä.

. Kinopalatsi helsinki elokuvat sinkku naiset

PATTY MICHOVA ESCORT SEKSISEURAA

Kinopalatsi helsinki elokuvat sinkku naiset

Ajassa Aamulehti — Pirkanmaan uutiset Iltalehti. Kaikkiaan 30 otetaan mukaan Uudestaan avaavan elokuvateatterin Maximin konseptia ideoidaan yhdessä. Itse jäin hieman kaipaamaan rennompaa, takakenoisempaa asentoa tai vaikkapa rahia jaloille, mutta mä olenkin melko laiska leffankatsoja. Selaimessasi ei ole JavaScript käytössä. Tämän vuoden Oscar-ehdokkaathan julkistetiin jokin aika sitten ja nyt on sitten kuukauden verran aikaa kosottaa listaa läpi.

This article was written by Carolin Dorr  .