Novellit seksi seikkailuseuraa

novellit seksi seikkailuseuraa

Novan liikenneradio alkoi sopivasti soittaa Kesäkatua. Tämä tarina sisältää perheenjäsenten välistä seksiä eli jos et sellaisesta pidä, niin älä lue pidemmälle, vaan poistu tältä sivulta. Äitini on paras pano ikinä: Tämä tapahtui äitini ollessa hieman yli Itse taisin olla jossain välillä. Isäni oli myyntitöissä ja sen johdosta paljon matkoilla.

Olimme siis melko paljon keskenämme äitini ja minua pari vuotta nuoremman sisareni kanssa. Tädin kanssa — Eka kerta: Ollessani vähän toisellakymmenellä, siinä vuotias, aloin kiinnostua alastomasta naisvartalosta. Minulla on täti, nimeltään Reija, jonka vartalossa oli kaikki kurvit kohdallaan, isot rinnat ja pyöreä peppu. Luonteeltaankin hän oli nuorempana aika estoton, ei häpeillyt vartaloaan. Myöhemmin kun aloin hieman ymmärtää asioiden päälle, ajattelin hänen suorastaan nauttineen herättämästään huomiosta.

Minua hän kiusoitteli aina tämän tästä. Vihdoinkin kotiin, ajattelin pakatessani tavaroita laukkuuni toimiston työpöydältäni.

Otin mustan jakkuni työtuolini nojalta ja laitoin sen päälleni. Suoristin sihteeri Sasinen -kylttiä pöydälläni ja otin laukkuni olalle. Katsahdin toimiston pitkään peiliin.

Korjailin nutturaani ja nappasin korvani takaa mustan hiussuortuvan laskeutumaan kauniisti poskeani pitkin. Katselin itseäni peilistä hetken aikaa. Juuri ostamani räikeän punainen toppi oli avara V-aukkoinen ja sopivan …. Tyttöystäväni ilmoitti yllättäen, että oli saanut Espanjasta työpaikan ja olisikin siellä pidempään kuin oli aluksi suunnitellut. Ilmoitus ei sinänsä harmittanut minua kummemmin, kun päässäni pyöri vielä muistot edellisen viikon yllättävistä tapahtumista vuotiaan kesäharjoittelijan, Jennin, kanssa.

Olin nähnyt Jenniä töissä ollessani muutaman kerran. Tyttö oli tervehtinyt iloisesti ja antanut minulle …. Mä laukeen sun suuhun: Olin ensimmäistä päivää uudessa työpaikassa. Olin päässyt harjoittelijaksi pieneen IT-taloon ja olin nyt istumassa uudessa toimistossa koneen ääressä. Toimisto oli siisti ja olin saanut käyttöön jopa oman työhuoneen. Työnantaja oli antanut tehtäväksi tutustua aiempien projektien papereihin ja varsinainen työ alkaisi vasta seuraavalla viikolla.

Olin lukenut läpi jo kaikki pomon lähettämät dokumentit ja alkuiltapäivä menikin mukavasti …. Eräretkellä osat — Kiimainen gaynovelli: Toisetkin heräsivät kamiinan luukun kolahteluun. Vaimoni nautti selvästi yhä enemmän kehuista ja olimme kumpikin hieman vapautuneita juodessamme illan aikana mutta emme voineet sanoa että olisimme olleet erityisen humalassa.

Avatessani hytin oven kuulin vaimoni kiljaisun ja tämä poika nosti vaimoni ilmaan vaikka oli hieman rehevä, sellainen ihanan seksikkään rehevä nainen ja kaatoi sängylle suudellen häntä samalla kun nosti vaimoni tiukkaa hametta lantiolle.

En tajua vieläkään missä välissä oli kaivanut kovettuneen kyrpänsä esiin ja työnsi sen vaimooni , mutta me kumpikin menimme ihan puihin siinä tilanteessa ja emme pystyneet tajuamaan mitä oli tapahtunut.

Vaimoni katsoi hämmentyneenä ja pyöräytteli silmiään jolloin tajusin että kokee nautintoa. Kaveri nosti vaimoni jalat kohti hytin kattoa ja näkymä oli uskomaton kun vaimoni laittautuneena stayup sukissa ja korkokengät jalassa oli nuoren kaverin alla joka pumppasi ihan tosissaan. Tämä kaikki tapahtui täysin odottamattomasti. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään.

Pojat vetivät kierroksen jokainen ja aikaa siinä meni noin arviolta viitisen minuuttia kun ajantaju hämäri siinä yllättävässä tilanteessa, mutta kaverit oli nopeita, yhtä nopeita kun he olivat taas valmiina riisuttuaan itsensä ja tunsin kuinka jalkani pettävät alta huomaten kuinka aloittivat uuden kierroksen ja nyt ensimmäinen kaveri, joka selvästi johtajana heidän porukassaan ujutti vaimon pikkuhousut pois jalasta ja silloin vasta tajusin että pojat vetävät paljaana ja laskevat sisään kun näin sen sotkun mitä neljä innokasta nuorta miestä oli saanut aikaan.

Toisen kierroksen alkaessa vaimoni huudahti että ei herranjumala oletko jo taas valmiina. Vaimoni oli selvästi päässyt pahimman järkytyksen yli ja alkoi ääntelehtimään voimakkaammin. Minä olin istunut jakkaralle kun jalkani ei enää kantaneet ja olin shokissa.

Olin katselemassa live esitystä ja herran jumala vaimoni kaiken keskipisteenä. Pojat pumppasivat kovaan tahtiin toisen kierroksen ja taisivat tehdä sen samassa järjestyksessä, mutta siitä en ole varma. Tätä tuntui jatkuvan ikuisuuden ja se sotku ja haju mikä valtasi hytin vaikka olikin hieman isompi parivuoteella oli jotain ennen kokematonta. Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon.

Sitten yksi huudahti että hei kaverit nyt on mentävä ja alkoivat pukemaan kun yksi vielä touhusi vaimoni päällä hoidellen itsensä loppuun. Kaverit suutelivat vaimoani ja toivottivat onnea sanoen kokemusta uskomattomaksi. Vaimoni vastasi hämmentyneenä kiitos samoin.

Pojat lähtivät ja en tiedä kuinka kauan olimme hiljaa ja tuijotimme toisiamme vaimoni maatessa sängyllä hame lantiolla valuen runsaasti poikien nesteitä ulos ja sänky oli siltä kohdin kun olisi kastelukannulla vettä kaadettu. Vaimoni oli hiestä märkänä. Kumpikin sanoi yhteen ääneen että mitä ihmettä tapahtui.

Oli tapahtunut jotain mitä harva edes fantasioissaan kokee ja meillä ei ollut koskaan tullut edes mieleen tuollainen. Sitten vaimoni vasta tajusi että hänet oli maattu paljaalla useaan kertaan ja järkyttyi siitä. Tajusimme myös että vaimollani vaatteet edelleen päällä ja tiukka hame oli vaan rullattu lantiolle ja pikkuhousut limaisena hytin lattialle.

Stayup sukat ja kengät olivat myös spermassa mutta ei ihme siinä vauhdissa. Avustin vaimoni pesulle pöntölle kun hänellä voimaton olo ja kertoi saavansa usean kunnon orgasmin, joka varmasti rentoutti häntä ja edesauttoi asioiden "suotuisassa" etenemisessä. Tosikertomus jatkuu 2 osassa. Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Meillä oli sellainen poikaporukka, jotka kokoonnuimme milloin missäkin. Minä olin porukan nuorin ja elin aina sellaisessa pelossa, että minut potkitaan pellolle koko jengistä.

Mutta minulla oli yksi valtti, joka avasi minulle ovet tuohon "salaseuraan", minä osasin naurattaa muita. Kerroin huvittavassa valossa tapahtumia ja tilanteita, joihin jouduin alvariinsa, tietenkin niitä täytyi värittää, eivät ne olisi muuten kuulijoihin uponnut.

Itseni lisäksi niissä tarinoissa esiintyi toisena päähenkilönä isäni, tietenkin hänen toimenkuvaansa kuului mm. Jumalan lomittaminen, ainakin minusta tuntui siltä. Ja monet hänen lentävät lauseensa sinkoilivat meidän keskusteluissa.

Enpä tiedä, mitä ukko olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää minun porukoiden edessä ilveilystä. Porukan vanhin oli Topi, joka oli minua neljä vuotta vanhempi, iso jämäkkä poika, joka oli musikaalinen ja hyvä imitoimaan. Hänen kanssaan me kävimme usein keskusteluja, hän esitti ansioituneesti isääni niissä tilanteissa ja minä olin oma itseni. Monenlaisia asioita me käsiteltiin: Yleisöllä oli hauskaa, kun me pääsimme oikein vauhtiin. Kerran me päädyimme keskustelemaan tupakanpoltosta ja siinä tilaisuudessa minulta karkasi tieto, että olen jo kuukausia salaa harjoitellut sitä, olihan puheessani tietysti hyvän miehen lisää, tosi asiassa olin muutaman kerran kokeillut ja tiesin, että jos testiin joudun niin pystyn henkeen vetämään ilman köhimistä.

Topi alkoi jylyyttämään isäni äänellä, että hän on asiaa kyllä jo epäillytkin, mutta nyt siitä tehdään loppu ja uhkasi antaa minulle kunnolla piiskaa, tämä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen risutus, hän ilmoitti. Kaikkia meitä nauratti moinen uhkaus, jopa minua. Jotenkin Topin sanominen pysäytti tilanteen ja asia oli minusta loppuun käsitelty.

Mutta kohta joku porukoista sanoi, että minut on piiskattava, koska isänsäkin piiskaa, niin on sinunkin se tehtävä. Ne osasivat kyllä painostaa Topia, epäilivät että sillä ei voimat riitä eikä sillä ole oikein miehen luonnetta, piiskan antaminen vaatii riskin, päättäväisen ja määrätietoisen miehen, löperön on turha sellaiseen ryhtyä. Sitten ne kertoivat kuinka isä tapaa minua piiskata. Tosin viimeisestä löylytyksestä on jo vuoren verran, mutta en minä sitä niillen sanonut, se oli sen verran nolo juttu.

Kävihän se Topi lopulta minuun kiinni ja pyöritti oikein vahvemman oikeudella. Minä tiesin, että se on riski jätkä, mutta nyt minä sen myös tunsin.

Joka ainoa yritykseni estää Topia retuuttamasta minua lopetettiin alkuunsa. Kamppaillukaverini oli tuolloin varmaan vuotias, mutta varmasti riskimpi kuin isäni. Ja lopputuloskin selvisi kohta. Minä makasin housut linkussa Topin polvilla ja veljellinen koura tanssi pakaroillani ja sellianen ihme tapahtui, että kun minua pyllylle mäiskittiin, niin jostain syystä slmistäni alkoi vuotamaan vesi.

Kun Topi nosti minut ylös kaikki näkivät, että jotakin valui poskillani. Topi auttoi minua nostamaan housuni ja veti sitten minut viereensä istumaan ja sanoi: Vajaan kymmenen sekunttia minä melkein uskoin mitä se sanoi ja se lohdutti minua ja torjui sieluani joutumasta hylätyksi yksinäisyyden syövereihin.

Olen minä Topin kanssa kahdenkesken monta kertaa puhunut tuon illan tapahtumista ja vieläkin minä olen sitä mieltä, että siinä on koko maakunnan riskein ja fiksuin kaveri.

Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Kaveruuden hinta Tämä tapahtui silloin, kun minä olin teini. Tässä muutama vuosi sitten julkaisemani novelli uusintana Noin kaksi kertaa kuussa imen toiselta ukkomieheltä spermat nieluuni. Olimme viestitelleet vasta muutaman päivän, kun pyysit minua jo treffeille.

Olimme tavanneet netissä, joten emme olleet tavanneet aiemm. Haluan tietää miltä oikea selkäsauna tuntuu, siksi etsin miestä joka pystyisi sen minulle antamaan.

.

Siwa tarjoukset sexwork net finland

: Novellit seksi seikkailuseuraa

Novellit seksi seikkailuseuraa Vajaan kymmenen sekunttia minä melkein uskoin mitä se sanoi ja se lohdutti minua ja torjui sieluani joutumasta hylätyksi yksinäisyyden syövereihin. Katselin itseäni peilistä hetken aikaa. Järkytyin siitä kuinka nämä kaverit tuntuivat olevan heti valmiit uusintaan kun olivat vuoronsa hoitaneet ja heidän seisokkinsa olivat todella tukevia yläviistoon. Innokkaana hän ei kestänyt kun arviolta minuutin nousten pois päältä kun seuraava kaveri tuli vaimoni päälle ja raotti pikkuhousuja työntyen sisään, novellit seksi seikkailuseuraa. You may use these HTML tags and attributes:
Paksua kullia lucy escort 593
Novellit seksi seikkailuseuraa 187
PORSTAR ESCORT SUOMALAINEN PORNOTÄHTI Sex i porno pillun ajelu
Novellit seksi seikkailuseuraa Homon kyrpä pimppi net
MASSAGE NURU ASIAN NURU MASSAGE Pojat kehuivat eturauhas orgasmi suomi hyvinkää kaunis ja seksikäs vaimoni on juhlapäivänään. Vaimoni sanoi että kiitos ei hämillään ja en osannut sanoa mitään. En vielä kertonut siitä mitään ja kävimme asiaa läpi todeten sen olevan todellinen synttäriyllätys ja vaimoni kehui että lopulta jälkeenpäin ajateltuna nautinnollinen joka tuntui vielä aivan uskomattomalta. Kunnes eilen illalla, kun olin käymässä nukkumaan, outo pieni lentävä olio ilmestyi tyhjästä. Olen minä Topin kanssa kahdenkesken monta kertaa puhunut tuon illan tapahtumista ja vieläkin minä olen sitä mieltä, että siinä on koko maakunnan riskein ja fiksuin kaveri. Vaimoni oli saanut tunnin aikana lukemattomia orgasmeja ja kokenut kuinka aina tuli uusi terhakka mies häneen kun edellinen lopetti ja sitä ihmettelimme yhdessä, kuinka kova potenssi ja nopea palautuminen nuorilla miehillä on, "novellit seksi seikkailuseuraa".

Russian escort directory seksin myynti

Vankilan pornotarina. Treffit. sexy ♥ Forssa Treffit Tytöt Seksiseuraa Sex Gratis Seksi Treffit Tappelu seksi insesti sex novelleja erotiikka romanttinen seksitarina. heinäkuu Seksiseuraa Kokkola Eroottinen Novelli Rakel Liekki Sex Etsi Seuraa Ilmaiseksi - Saattajat Orimattila Novellit Seksi Seksiseuraa Miehelle. marraskuu Seksi, treffit, jyväskylä, panokaveri Jyväskylän Yöhön Hanki seksiseuraa - Suomen suurin seksitreffi sivusto Seksiseuraa, jyväskylästä tarjolla.

This article was written by Karon Zakrzewski  .